Lentopallo

Lentopallon sekaturnaus pelattiin lauantaina 7.5.2022.

Peuransarvella pelattiin pitkästä aikaa lentopalloturnaus kahdeksan joukkueen voimin. Renot sijoittui neljänneksi ja pronssiottelun voitti Mix. Finaalissa kohtasivat Sähkökela ja Noname (kuvassa), joista jälkimmäinen selviytyi turnauksen voittajaksi.

Suuret kiitokset Mikolle, jonka aloitteesta turnaus saatiin järjestymään nopealla aikataululla! Kiitokset myös Ranuan Peuran lentopallojaostolle, joka hääräsi muun muassa kanttiinin tarjoilujen parissa. Toivottavasti pian taas pelataan! 

Ranuan Peura ja Napapiirin Palloketut yhteistyöhön!

 

Iloisia uutisia lentopallosta kiinnostuneille lapsille ja nuorille!

 

Ranuan Peura ja Napapiirin Palloketut ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tavoitteena on mahdollistaa ranualaisten lasten ja nuorten laadukas lentopalloharrastus. Historia kertoo, että lentopallo on aikoinaan ollut merkittävä osa seuran toimintaa. Edelleenkin seurassa on aktiivisia aikuisia lentopallon harrastajia, mutta nyt mukaan halutaan myös lapsia ja nuoria. Ranuan Peuran tavoitteena on tarjota mahdollisuus lentopallon harrastamiseen mukavassa porukassa uusia taitoja oppien ja pelistä nauttien. Tässä seuran tukena tulee jatkossa toimimaan Napapiirin Palloketut.

Rovaniemeläinen lentopalloseura Napapiirin Palloketut auttaa Ranuan Peuraa varsinaisen toiminnan käynnistämisessä ja antaa vinkkejä paikallisten ohjaajien valmennustyöhön. Yhteistyön ansiosta ohjaajien kouluttautuminen helpottuu ja heidän osaamista voidaan päivittää säännöllisesti. Yhteistyö mahdollistaa myös joustavan pelaajapolun kaikkein innokkaimmille lentopallon harrastajille. 

Ennen varsinaisen toiminnan käynnistymistä Ranuan Peura tarjosi yhdessä Napapiirin Pallokettujen kanssa lapsille ja nuorille lentopallon lajikokeilun. Paikalle saapui Napapiirin Pallokettujen kokeneita lentopallovalmentajia, joilla on erityistä osaamista lasten ja nuorten ohjaamisesta. Lajikokeilu innosti muutamia lapsia kokeilemaan lentopalloa ja alkutalven aikana käynnistetty Ranuan Peuran lentopallon junioritoiminta on houkutellut mukaan useita harrastajia. 

Napapiirin Pallokettujen puheenjohtaja Jukka Mäkihannu (vasemmalla) vieraili Ranualla keskustelemassa tulevasta yhteistyöstä. Samalla kurkattiin Peuransarven tilat ja napattiin kuva muistoksi. Mäkihannun lisäksi kuvassa keskellä Ranuan Peuran toiminnanjohtaja Niina Nurmela ja oikealla laidalla lentopallon junioritoiminnan ohjaaja Jukka Kähkönen. Kuvaajan roolissa toimi tällä kertaa vuoden 2021 loppuun asti Ranuan Peuran puheenjohtajana toiminut Keijo Ruonala.

Katinkulta volley pelattiin Vuokatissa 13-15.5.2022. Kuvassa turnaukseen osallistunut Ranuan Peuran joukkue nimeltä Lakat.